Manowar palasi Etelä-Amerikkaan yli 12 vuoden tauon jälkeen 7. toukokuuta. Viiden keikan Etelä-Amerikan kiertue alkoi Brasilian Säo Paulosta. Manowar on soittanut kolmella keikalla pieniä muutoksia lukuun ottamatta seuraavanlaisen settilistan: Hand of Doom Call to Arms Swords in the Wind kitarasoolo …

Manowar kohtasi kritiikkiä Etelä-Amerikassa Lue lisää »

Manowar tykittämässä Espanjan Metalway-festarilla kesällä 2009 Manowar valloittaa Espanjan syyskuussa 2010. Virallisella House of Death -foorumilla on juuri vahvistettu Magic Circle Musicin toimesta, että Manowarin kiertue kantautuu Espanjaan, joskaan virallista uutista asiasta ei vielä ole saatu. Kiertuepäivät ovat myös vahvistettu …

Manowar kolmelle keikalle Espanjaan Lue lisää »

Manowar vahvisti jo aikaisin syksyllä 2009 ensiesiintymisensä Ukrainassa. Metallin kuninkaiden oli tarkoitus esiintyä syyskuun 2010 alussa järjestettävän Global East Rock Festival -tapahtuman pääesiintyjänä. Maaliskuun alussa keikka kuitenkin peruttiin vedoten järjestäjän ongelmiin sopimuksen täyttämisessä. Nyt kuitenkin Ukrainan todellisen metallin puolustajat voivat …

Ukraina ei luovuttanut – Manowar soittaa sittenkin! Lue lisää »

Kesän 2008 Saksassa järjestetyllä Magic Circle Festivalilla ensimmäisen kerran julkistettu Manowarin ja legendaarisen saksalaiskirjailija Wolfgang Hohlbeinin yhteistyöprojekti Asgard Saga on ottanut toisen suuren askeleensa eteenpäin. Ensimmäinen Asgard Sagaan pohjautuva romaani on nyt julkaistu saksaksi. Asgard Saga on projekti, jonka pääideana …

Katsaus Asgard Sagan maailmaan Lue lisää »

Eilen kohahti Bulgariassa, kun soturijoukot karjaisivat tannerta tärisyttävän sotahuudon Manowarin Sonisphere-kiinnityksen tiimoilta. Nyt myös turkkilaiset teräksen puolustajat ovat saaneet jotain odotettavaa kesäksi, Manowar on nimittäin kiinnitetty myös Turkin Sonisphere-festivaalille, joka pidetään 25.-27. kesäkuuta 2010 Turkin pääkaupungissa Istanbulissa. BJK İnönü Stadium …

Turkissa jyrisee kesäkuussa Lue lisää »