The Lord of Steelin toinen versio on brutaalimpi

Manowar julkaisi vuosia odotetun 12. studioalbuminsa (tai 11., jos Battle Hymnsin uudelleenäänitettyä versiota ei lasketa) kesäkuussa Englannin Metal Hammer -lehden kanssa yhteistyönä. Levystä julkaistiin rajoitettu Hammer Edition -painos, jota toimitettiin vain lehden mukana ja myytiin Manowarin keikoilla Euroopassa ja bändin virallisessa nettikaupassa. Levyn pystyi myös hankkimaan digitaalisessa formaatissa.

Nyt Manowar on ilmoittanut, että kaikki levyn Hammer Editionin bändin omasta The Kingdom of Steel -nettikaupasta ostaneet saavat syyskuussa julkaistavan lopullisen version ilman minkäänlaisia lisäkustannuksia. Hammer Edition lähetetään kaikille alkuperäisen suunnitelman mukaisesti viimeistään heinäkuun 27. päivä ja levyn uusi versio puolestaan sen julkaisun aikaan syyskuussa.

Manowarin Yhdysvalloissa sijaitseva nettikauppa on saanut paljon kritiikkiä viime vuosina korkeista postikustannuksistaan, jotka ovat Eurooppaan 20 dollaria tilaukselta kuin tilaukselta. Bändin itsensä saamaa kritiikkiä ja purnausta rahastuksesta lienee turha edes mainita. Mutta nyt Manowar on taas kerran näyttänyt posereille ja vääräuskoisille ruikuttajille, mistä lohikäärme pissii, ja toimittaa levyn lopullisen version ilmaiseksi faneille, jotka tilasivat levyn suoraan heiltä. HAIL!

Teräksen suursanansaattaja Joey DeMaio kommentoi bändin viimeisimpiä luomuksia seuraavasti: ”Manowar on aina uskaltanut tehdä asiat eri tavalla kuin muut bändit. Näitä kahta The Lord of Steelin versiota pitää tarkastella kuin elokuvaa, josta julkaistaan muutama erilainen versio – oli sitten kysymyksessä ohjaajan versio, erilainen loppu tai vaikkapa tarina kerrottuna täysin toisesta näkökulmasta. Me olemme todella ylpeitä Hammer Editionistä, mutta se oli alkujaankin suunniteltu sotakutsuksi kuolemattomien armeijallemme. Syyskuussa julkaistava The Lord of Steel tulee olemaan vielä omalaatuisempi ja kyllä, brutaalimpi.”

DeMaion lausunnon lisäksi Magic Circle Musicin uutiskirjeissä levyn on ilmoitettu olevan ”täysin erilainen” ja ”höystetty yllätyksillä”. Levyllä on myös Ken Kellyn piirtämä kansikuva.

The Lord of Steel -viestiketju
Täysin uusi versio The Lord of Steelistä syyskuussa
The Lord of Steelin Hammer Edition kuvakatsauksessa