Battle Hymns 2011 -kiertue ~ jättimenestys!

Manowar Battle Hymns MMXI

Manowar julkisti esikoisalbuminsa Battle Hymnsin uudelleenversioinnin kunniaksi soitettavan kiertueen ensimmäisen keikan 21. joulukuuta 2010. Metallin kuninkaiden ensimmäinen keikkavahvistus oli paluu Englantiin 17 vuoden keikkatauon jälkeen. Seuraava vahvistus tuli puolitoista viikkoa myöhemmin Manowarin ilmoittaessa valloittavansa Clevelandin Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa. Keikka olisi ensimmäinen Yhdysvalloissa sitten kesän 2005. Vähitellen Battle Hymns 2011 -kiertueen keikkalista kasvoi: Hollanti, Kreikka, Sveitsi ja Portugali, jonka kamaralla Manowar jyrisi viimeksi vuonna 1998. Seuraavaksi ilmoitusten riemujuhlan sarjaa seurasi tieto Englannin keikan loppuunmyynnistä kolmessa viikossa ja Clevelandin vielä lyhyemmässä ajassa, jonka seurauksena Clevelandiin lisättiin toinen keikka edeltävälle päivälle. Jotta vielä suurempi soturijoukko pääsisi todistamaan Manowarin keikkaa Yhdysvalloissa, bändi päätti vahvistaa keikan myös Massachusettsin Worcesteriin. Seuraavaksi vuorossa oli ilmoitus paluusta Ruotsiin kaikkien viikinkien riemuksi. Ruotsi ja Kreikka myivät loppuun nopeasti, jonka seurauksena Manowar lisäsi toiset keikat molempiin maihin seuraaville päiville. Manowarin huippusuosio ei tähän loppunut, sillä Kreikan toinenkin keikka myytiin loppuun ja Manowar julkisti kolmannen peräkkäisen keikan samaan paikkaan. Käsittämätöntä. Viimeisimmät käänteet ovat keikan lisäys Espanjan Madridiin samaiselle La Riviera -klubille, jossa Manowar soitti loppuunmyydyn konserton viime syyskuussa, ja Ruotsin toisen keikan loppuunmyynti ja kolmannen vahvistus.

Manowarin Battle Hymns 2011 -kiertue on siis saanut mielettömän kovan vastaanoton lukuisissa maissa. Johtopäätöksiä suurimmasta suosiosta on kuitenkin vaikea arvioida, koska eri maissa on soitettu eri määrä keikkoja viime vuosien aikana, keikkojen lippujen hintahaarukka on laaja ja keikkapaikkojen koot vaihtelevat paljon. Kysyntä on kuitenkin ehdottomasti ollut kovaa Ruotsissa ja Kreikassa. Myös Englanti myytiin loppuun nopeasti, mutta siellä Manowar ei olekaan soittanut 17 vuoteen.

Tällä hetkellä kiertueaikataulu näyttää seuraavalta:

05.03.2011 – Worcester, MA, Yhdysvallat
11.03.2011 – Cleveland, OH, Yhdysvallat
12.03.2011 – Cleveland, OH, Yhdysvallat
17.03.2011 – Thessaloniki, Kreikka
18.03.2011 – Thessaloniki, Kreikka
19.03.2011 – Thessalonki, Kreikka
25.03.2011 – Basel, Sveitsi
27.03.2011 – Birmingham, Englanti
29.03.2011 – Göteborg, Ruotsi
30.03.2011 – Göteborg, Ruotsi
31.03.2011 – Göteborg, Ruotsi
02.04.2011 – Lissabon, Portugali
08.04.2011 – Kerkrade, Hollanti
10.04.2011 – Madrid, Espanja

Keikkapaikkojen kapasiteetit ja lippujen hinnat ovat seuraavat:

Worcester: 2160 kpl / 60 €, Cleveland: 1800 kpl / 60 €, Thessaloniki: 2000 kpl / 45 €, Basel: 5000 kpl / 73 €, Birmingham: 3000 kpl / 43 €, Göteborg: 1100 kpl / 70 €, Lissabon: 6500 kpl / 39 €, Kerkrade: 2500 kpl / 67 € ja Madrid: 2500 kpl / 39 €.

Keikkapaikkojen koot vaihtelevat siis reippaan tuhannen ja kuuden ja puolen tuhannen välimaastossa lippujen hintojen pyöriessä 39 ja 73 euron välillä. Keikkapaikkojen kapasiteetti on yhteensä noin 34 500 paikkaa.

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Manowar siis soittaa pienissä ja keskikokoisissa paikoissa kevään kiertueellaan. Lippujen hinnat vaihtelevat myös paljon, mitä on vähintäänkin jännittävää pohtia hieman tarkemmin. Yleensä musiikkibisneksessä keikkapromoottori maksaa bändille palkkion ja päättää itse lippujen hinnan, joka tuottaa sopivan voiton, mutta ei aja asiakkaita pois. Onkin siis mielenkiintoista miettiä Manowarin keikkapalkkioita ja toimintaa eri maissa eri promoottorien kanssa. Esimerkiksi Ruotsin keikoilta Göteborgin Trädgårnista keikan järjestävä taho saa lipputuloja 77 000 € jokaiselta loppuunmyydyltä illalta, kun taas Kreikassa sama luku on 90 000 €, Englannissa 129 000 € ja Portugalissa 253 500 €. Suurimmat lipputulot loppuunmyydystä hallista saisi Sveitsin Baselin St. Jakobshallen keikan järjestäjä: 365 000 €. Manowarin tapauksessa tilanne voi kuitenkin olla toinen järjestävän tahon suhteen, koska huhupuheiden mukaan joissain tilanteissa Manowar olisi suorassa yhteydessä keikkapaikkoihin ja sopisi keikkoja joskus jopa ilman paikallisia niin kutsuttuja promoottoreita. Suora yhteistyö keikkapaikkojen kanssa johtaa luonnollisesti suoraviivaisempaan toimintaan ja vähentää huomattavasti välikäsien määrää ja siten myös pienentää ongelmatilanteiden syntymisen riskiä. Varmaa ja virallista tietoa Manowarin perimmäisistä toimintatavoista ei kuitenkaan ole päästetty julkisuuteen. On myös muistettava, että Manowarin toimintaa on vaikea verrata mihinkään muuhun yhtä tunnettuun ja isoon heavy-orkesteriin, koska muilla bändeillä on suuret levy-yhtiöt turvanaan ja levyjen ja keikkojen suhteen suuret rattaat pyörimässä saumattoman ja ripeän toteutuksen vuoksi. Manowar taas toimii pelkästään oman Magic Circle Music -levy-yhtiönsä kanssa, jolloin keikkojen järjestäminen, levyjen tekeminen ja yleinen promootio toimii eri tavalla kuin suurien levy-yhtiöiden tapauksissa. Manowarilla ja Magic Circle Musicilla on ohjat täysin omissa käsissä, joka aiheuttaa tiettyjä ongelmia, kuten keikkojen vahvistamisen pitkä aikahaarukka ja epävarmuus, mutta toisaalta myös mahdollistaa esimerkiksi Magic Circle Festivalit ja muut erityisemmät tapahtumat ja toimintatavat, joita muilla bändeillä ei näe.

Battle Hymns 2011 -kiertueella Manowar soittaa koko esikoisalbuminsa alusta loppuun jokaisella keikalla. Settilistaan kuuluu myös joukko muita kuolemattomia taistelun hymnejä, joihin Manowar on antanut faneillensa mahdollisuuden vaikuttaa: tammikuun kolmannesta viikosta lähtien Manowarin virallisilla nettisivuilla on voinut äänestää suosikkikappalettaan soitettavaksi keikoilla. Battle Hymnsin lisäksi keikoilla kuullaan myös Heart of Steel -kappaleen saksaksi kääntäneen Markus Ottin poismenon kunnioitukseksi Herz Aus Stahl – jokaisella keikalla. Settilistan muut kappaleet pohjautuvat fanien äänestykseen. Manowar on myös ilmoittanut, että kaikilla samoissa keikkapaikoissa soitettavilla peräkkäisillä keikoilla kuullaan jokaisena iltana erilainen settilista.

Kiertueella on myös muutama erityinen keikka. Manowar ilmoitti vuoden vaihteen aikaan tilanneensa Clevelandin ja Birminghamin keikoille koko keikkapaikan PA-systeemin vaihdon: keikoilla käytetään Manowarin oman teräksellä koristellun John ’Dawk’ Stillwellin suunnitteleman backlinen lisäksi myös täysin omaa äänijärjestelmää, joka takaa parhaan mahdollisen äänenvoimakkuuden ja kristallinkirkkaan soundin. Toinen erityinen tapaus on kiertueen päätöskeikka Madridin La Riviera -klubilla: keikan (ja viime syksyn kolmen Espanjan keikan) promoottori on ilmoittanut, että Manowar soittaa erityisen setin, joka kestää kolme tuntia. Mielenkiintoisia kokemuksia on myös varmasti luvassa Ruotsissa Trädgårn-klubin minimaalisen koon tarjoaman intiimin tunnelman vuoksi ja Lissabonissa kuumaveristen fanien raivopäisyyden ja tunteikkuuden takia isolla härkätaisteluareenalla soittevan keikan merkeissä. On myös syytä mainita, että Manowarin virallisella House of Death -foorumilla 185 todellisen metallin puolustajaa yhteensä 21 eri maasta on ilmoittautunut osallistumaan metallin kuninkaiden kunniakkaaseen paluuseen Englannin maaperälle.

Battle Hymns 2011 -kiertueella Manowar palaa myös ensimmäistä kertaa kevään 2007 Demons, Dragons & Warriors -kiertueen toimintatapoihin: Manowar lahjoittaa jokaiselle toiseen maahan tai osavaltioon keikkaa katsomaan matkustavalle ilmaisen Road Warrior -paidan. Viime kerralla paitojen kysyntä oli niin suuri, että ne loppuivat ennen kiertueen viimeisiä keikkoja. Tällä kertaa Manowar ja Magic Circle Music haluavat taata paitojen riittämisen kaikille, jonka vuoksi jokaisen ulkomailta tai toisesta osavaltiosta matkustavan fanin pitää varata paitansa etukäteen The Kingdom of Steel -nettikaupan kautta.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että lauantaina 5. maaliskuuta Yhdysvaltojen Massachusettsin osavaltion Worcesterista alkava kahdeksan maan ja yhteensä 14 keikan mittainen Battle Hymns -levyn kunniakiertue on ollut suuri menestys kysynnän osalta ja tulee olemaan ikimuistoinen todella monella tavalla.

Kaiken tämän luonnollisesti kruunaa se, että Magic Circle Music on ilmoittanut Manowarin palaavan studioon huhtikuussa. Onko kyse Hammer of the Godsista vai jostain muusta? Se jää nähtäväksi.

Manowar Finland seuraa kiertuetta tiiviisti ja raportoi viimeisimmistä käänteistä uutisten ja Facebook-kanavan puolella unohtamatta aina vilkasta foorumikeskustelua. Pysy kanavallla!

Manowar Finland – Kiertue
Manowar Finland – Foorumi – Battle Hymns 2011 -kiertue
Manowar.com – News