Manowar valloittaa Yhdysvallat maaliskuussa

Manowar USA
Manowar lopettamassa keikkaa New Yorkissa vuonna 2005

Manowar julkisti muutama viikko sitten ennenkuulumattoman uutisen vahvistamalla paluunsa Englantiin 17 vuoden tauon jälkeen maaliskuussa 2011. Nyt bändi on päättänyt palkita kotimaansa fanit vahvistamalla keikan Yhdysvaltoihin maaliskuun 12. päivälle.

Manowar julkisti tiedon uuden vuoden iltana Suomen aikaa Facebook-palvelun kautta. Vahvistusviestissään Manowar ilmoitti ”murskaavansa kaikki vääräuskoiset”Yhdysvaltojen keikalla, ja että sen myötä ”Amerikan todellisen metallin odotus on ohi”.

Keikka on ensimmäinen Pohjois-Amerikassa vuoden 2005 jälkeen, jolloin Manowar soitti Demons, Dragons And Warriors -kiertueen aikana 11 keikkaa Yhdysvalloissa ja kolme Kanadassa. Maaliskuulle vahvistettu keikka soitetaan Ohion osavaltiossa, Clevelandin kaupungissa.

Manowar USA 2011

Keikkapaikkana Clevelandissa toimii ylläolevassa kuvassa näkyvä Agora Theater, jonka kapasiteetti on 2 000 katsojaa. Agora Theater on amphiteatterityylinen, jossa jokaiselta paikalta on hyvä näkymä. Etuosassa on myös seisomapaikkoja.

Joey DeMaio on vahvistanut Facebookissa, että Agora Theater on kiinnittänyt Manowarin soittamaan ilman minkäänlaisia äänirajoituksia keikan aikana. Joey ilmoitti aiemmin, että Englannin keikalla maaliskuun lopussa on käytössä Manowarin uusi ja täysin heille rakennettu äänilaitteisto, jota varten Englannin keikkapaikan, O2 Academyn, oma PA poistetaan kokonaan ennen keikkaa. Joeyn sanojen mukaan Englannissa tullaan kuulemaan kaikkien aikojen kovin ja kirkkain ääni, mitä on koskaan kuultu tai tullaan kuulemaan, eikä Manowar testaa ainoastaan kattoa, vaan koko rakennuksen kestoa. Nähtäväksi jää järjestääkö Manowar myös Clevelandin keikalle erityisen PA-kaluston. Viime vuoden toukokuussa Manowarilla ei ollut Etelä-Amerikan viidellä keikalla mukana omaa, bändin ääniteknikon John Dawk Stillwellin rakentamaa kaiutinrivistöä mukanaan, joka on totuttu näkemään Manowarin keikoilla jo useiden vuosien ajan.

Tällä hetkellä Manowar on vahvistanut juuri alkaneelle vuodelle keikat vain Yhdysvaltoihin ja Englantiin. Joey DeMaio on kuitenkin vihjaillut Puolan ja Kreikan valloittamisesta, ja Donnie Hamzik puolestaan on puhunut Manowarin paluusta Norway Rock -festivaalin pääesiintyjäksi. Myös Magic Circle Festivalin järjestäminen Bulgariassa on mainittu Joeyn toimesta.

Manowar.com, ”Manowar returns to the USA!”
Manowar Finland – Foorumi – Battle Hymns 2011 -kiertue