Ross the Bossille tunnin soittoaika Jalometalliin

Ross the Boss

Aiemmin tänä vuonna Oulun Jalometalliin vahvistetulle Ross the Bossille on nyt ilmoitettu tunnin soittoaika. Elokuun 13. ja 14. päivä Oulussa järjestettävä Jalometalli ilmoitti täyden esiintyjäkattauksensa ja bändien soittoajat, joidenka mukaan Ross the Boss soittaa festivaalin jälkimmäisen päivän, lauantain, viimeisenä bändinä ennen pääesintyjä Triptykonia.

Ross the Bossin rumpuja takoo vuonna 2008 Manowarin jättänyt Scott the Columbus, ja aiemmin Jalometallin järjestäjät hieman vihjailivat, että saisivat mahdollisesti järjestettyä nimmaritilaisuuden, johon bändi osallistuisi.

Jalometallin kahden päivän lippu kustantaa 65 euroa yhden päivän piljetin hinnan ollessa 45 eurossa etukäteen ostettuna. Täyden bändikattauksen ja molempien päivien aikataulut löytyvät alla olevasta Jalometallin linkistä.

Kesäkuun alkupuoliskolla yhtye soitti Scottin kanssa keikan Ruotsin Muskel Rock -festivaalilla, jolloin settilista sisälsi seuraavat Manowar-kappaleet: Death Tone, Shell Shock, Gloves of Metal, Thor, Blood of My Enemies, Kill With Power, Fighting the World,Blood of the Kings, Hail And Kill ja Battle Hymn. Manowar-kappaleiden lisäksi bändi soitti viisi omaa kappalettaan.

Alla kyseiseltä Muskel Rock -festivaalin keikalta video Gloves of Metalista, joskaan Scott ei vielä tuolloin ollut tullut lavalle jostain kummallisesta syystä:

Jalometallin aikataulu
Manowar Finland – Foorumi – Ross the Boss ja Scott Columbus Jalometallissa!
Manowar Finland – Foorumi – Jalometalli 2010