Getaway Rock -festivaalin ongelmat voitettiin

Getaway Rock Festival

Joey DeMaio vahvisti Manowarin esiintymisen Getaway Rock -festivaalin pääesiintyjänä heinäkuussa 2012 omalla mahtipontisella tavallaan jo kesän 2011 festivaalilla – pitäen muutaman minuutin puheen lavalla ja huudattaen yleisöä.

Marraskuussa festivaalista alkoi selvitä ikäviä asioita ruotsalaisessa mediassa. Festivaalin järjestäjä oli temppuillut poliisien kanssa ja jättänyt maksamatta palkkoja nuorille työntekijöille. Työntekijöiden kerrottua asiasta lehdistölle festivaalin promoottori oli  kommentoinut röyhkeästi, että hänellä ei ole missään nimessä aikomuksia maksaa sellaisille henkilöille, jotka mustamaalaavat festivaalia ja kertovat siitä julkisesti. Ruotsalainen, 30-vuotias Johan Jakobsson kirjoitti asiasta ylläpitämäänsä suuren Hårdrock-blogiin kummastellen tapahtunutta. Blogikirjoituksesta huolestuneena yksi ruotsalaisista Manowar-faneista toimitti kirjoitukset käännettyinä Magic Circle Musicille, jolloin alkoi tapahtua.

Kuultuaan festivaalin saamasta huonosta julkisuudesta ja ikävistä tapahtumista Joey DeMaio lähti välittömästi Ruotsiin selvittämään asiaa marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Joey ei missään nimessä halunnut fanien kärsivän festivaalin ikävistä tapahtumista, halusi tehdä selväksi, ettei Manowarilla ole mitään tekemistä asian kanssa ja varmistaa, että kaikki asiat hoidetaan niiden tarvitsemalla huomiolla ja ensi vuoden festivaali järjestetään sopimuksen mukaisesti. Useiden neuvotteluiden ja lentomatkojen jälkeen – kahdesti Ruotsiin ja kerran Saksaan – festivaalin ongelmat on nyt voitettu. Entinen promoottori ei jatka Getaway Rockin parissa, vaan saksalainen FKP Scorpio on ostanut festivaalin ja vastaa sen järjestämisestä tästä eteenpäin. FKP Scorpio on iso, kymmenien tuhansien katsojien kokoluokan festivaalien järjestäjä, joka aikoo saada Getaway Rockin maailmankartalle ensi kesänä.

Alla muutama lainaus Joeyn haastattelusta Ruotsin SVT-televisiokanavalta:

Miksi tulit Ruotsiin?

”Halusin saada tietää, mikä festivaalin ongelma oli ja koska olin huolissani faneistamme. En halua, että faneja kusetetaan ja heidän rahansa viedään.”

Mikä sinua häiritsi eniten?

”Se, että rahaa maksaneet fanit saattaisivat joutua pettymään eivätkä nähdä Manowaria. Se oli ensimmäinen minua huolestuttanut asia sen lisäksi, että työtä tehneille ihmisille ei ollut maksettu. Ja tietysti koska me myimme lippuja, en halunnut ihmisten missään nimessä ajattelevan, että meillä olisi mitään tekemistä festivaalin ongelmien kanssa tai että olisimme tehneet jotain väärin. –”

Olitko huolestunut Manowarin maineen tahriintumisesta?

”En. Meidän maineemme on kuin ruostumaton teräs, koska fanimme tietävät, että teemme aina kaikkemme heidän vuokseen. Olin enemmän huolestunut siitä, että faniemme rakkaus ja rahat käytettäisiin väärin ja varastettaisiin.”

Mitä, jos ongelmat eivät olekaan ohi ja niitä ilmaantuu lisää?

”Sitten olen taas kerran lentokoneessa matkalla kohti Ruotsia puolustamaan fanien oikeuksia.”

Joey myös lähetti omaan vitsikkään tapaansa terveiset Ruotsin prinsessa Madeleinelle Aftonbladetin haastattelussa:

”Hän tarvitsee tavallisen kaverin, kuten minä. Sellaisen, joka osaa kohdella häntä hänen ansaitsemallaan tavalla, rakkaudella ja kunnioituksella. Hän tarvitsee jonkun, joka kohtelee häntä kuin prinsessaa ja se olen minä.”

Getaway Rock vahvisti lehdistötilaisuudessaan torstaina 8. joulukuuta lisää bändejä ensi kesän kattaukseensa; Manowarin lisäksi Gävlessä esiintyvät ainakin Nightwish, Ministry, Raubtier ja Anathema. Festivaali järjestetään 5.-7. heinäkuuta 2011, ja Manowar soittaa siellä ensimmäisen festarikeikkansa Ruotsissa sitten vuoden 1999.

Joey DeMaio innostui henkilökohtaisesti erittäin paljon kuullessaan suomalaisten fanien suunnittelevan bussimatkoja Ruotsiin todellisen metallin perässä ja ilmoitti puhelimessa Suomen kovimman Manowar-fanisivuston ylläpitäjälle juuri ennen tämän uutisen kirjoittamista, että hän yrittää neuvotella FKP Scorpion kanssa erikoispaketin erikoishinnoilla suomalaisille faneille ensi heinäkuun festivaalille Ruotsin Gävlessä. ”Älköön kukaan ostako lippuja vielä.”

Ruotsiin tullaan järjestämään bussimatka Suomesta ja sen yksityiskohdat tulevat tarkentumaan tammikuun aikana.

Joeyn viisiminuuttinen haastattelu SVT:ssä, josta näytettiin pätkä Ruotsin iltauutisissa torstaina:

Hårdrock-blogi
Manowar Finland – Foorumi – Keikat kesällä 2012
Joeyn haastattelu Aftonbladetissa
Iltasanomat – Joey DeMaio haluaa Madeleinen
Getaway Rock Festival 2012