Heavy metallin neljäs käsky – Fast Taker

Neljä päivää ennen esikoisalbumi Battle Hymnsin uudelleenäänitetyn version julkaisua Manowar on Joey DeMaion omin sanoin toimittanut heavy metallin neljä käskyä.

Perjantaina 19. marraskuuta soturilaumat ympäri maailman kuulivat ensimmäisen näytteen tulevalta Battle Hymns 2011 -levyltä bändin nimikkokappaleen muodossa. Lauantaina oli Metal Dazen vuoro ja sunnuntaina tykityssuoraa jatkoi Shell Shock. Neljäs, rahtusta reippaan 20 sekunnin mittainen ja kultakurkku Eric Adamsin raivokkaaseen karjahdukseen päättyvä näytepätkä on Fast Taker -kappaleesta.

Kaikki neljä noin puolen minuutin mittaista näytepätkää on toimitettu sekä Manowarin Facebook-sivulle että YouTube-kanavalle. Molemmissa palveluissa kappaleiden nimiin on sisällytetty ilmoitus ”alustavasta miksauksesta”. On kuitenkin mielenkiintoista kuulla, onko Battle Hymns 2011:n lopullisessa versiossa jotain eroa näytepätkiin, ja jos on, niin minkälaista. Aikaa Manowarilla ei kuitenkaan liian paljoa ole, sillä levyn virallinen Euroopan-julkaisu on perjantaina 26. marraskuuta.

Manowar Finlandin käyttäjillä on mahdollisuus voittaa uusi Battle Hymns 2011 -levy digitaalisena suoralatauksena Manowarin virallisesta The Kingdom of Steel -nettikaupasta osallistumalla leikkimieliseen kilpailuun 23.-26.11. välisenä aikana. Linkki foorumin kilpailuviestiketjuun alla.

Katso, tai pikemminkin kuuntele, Fast Taker -näytepätkä alta:

Manowar Finland – Foorumi – Battle Hymnsin uudelleenäänityksestä keskustelua
Manowar Finland – Foorumi – Battle Hymns 2011 -kilpailu (23.-26.11.2010)