Thunder In the Sky -maistiainen(?): osa 4

Euroopan aikaan aamulla julkaistun virallisen tiedotteen mukaan tuloillaan oleva EP kantaa nimeä Thunder In the Sky ja se tulee myyntiin jokaiselle keikalle tänä vuonna. Se sisältää neljä uutta kappaletta ja niiden lisäksi Die With Honorin ja The Crown And the Ringin viime vuodelta. Koko kappalelista näyttää seuraavanlaiselta:

Thunder In The Sky, God Or Man, Let The Gods Decide, Father, Die With Honor, The Crown And The Ring (2008)

Bonuslevyke on myös mukana ja se sisältää Father-kappaleen viidellätoista eri kielellä laulettuna.

Ristiriitaisen julkaisusta tekee se, että aiempien tiedotteiden ja haastattelupätkien mukaan EP piti julkaista vasta tosisotureiden palvomassa MCF-tapahtumassa heinäkuun loppupuolella, ja bonuslevykkeenkin piti olla vain ja ainoastaan myynnissä siellä. Uutisessa mainitaan ”kiertueversio”, mutta ei kuitenkaan tuoda esille millään tapaa, että onko EP:stä tulossa muitakin versioita. Mainittu kiertueversio kuitenkin on myynnissä jokaisella keikalla.

Koko paketti tulee myös myyntiin (ladattavaksi) korkealla laadulla The Kingdom of Steel -nettikauppaan.

Tsekkaa vielä tulta ja tappuraa puhkuva uusi katsaus suoraan studiolta (linkki alla)!

Manowar.com, ”Fantasy Becomes Reality!”
YouTube.com, ”Manowar song preview 4 – 2009”