Manowar Saksaan tammikuussa 2015

Vuoden 2015 ensimmäiset keikat ovat täällä!

MANOWAR soittaa ainoan keikkansa Saksassa vuonna 2014 Legacy Open Air -festivaalille 13.-15.6.2014. Festaritiedotuksen lisäksi Manowar on julkistanut vuoden 2015 kolme ensimmäistä keikkaa Saksaan.

Manowar soittaa Saksassa tammikuussa 2015 seuraavasti:

2015-01-14 – Essen
2015-01-16 – München
2015-01-17 – Frankfurt

Joey DeMaio kommentoi bändin paluuta Saksaan kesällä 2014 ja talvella 2015 seuraavasti: ”Olemme äärimmäisen innoissamme paluustamme Saksaan! Saksalaistan manowarrioreiden uskollisuus ja tuki on ollut aivan käsittämätön siitä päivästä lähtien, kun ensimmäistä kertaa soitimme Saksassa. Kings of Metalin supervuosijuhlan seurauksena saamme soittaa taas koko Saksan parhaimmille faneille!” Joey myös kutsuu kaikki lähimantujenkin manowarriorit Saksaan juhlimaan Kings of Metalin 25-vuotisjulaa.

Manowar soittaa tulevan kiertueen kaikilla keikoilla koko Kings of Metal -albumin, jonka uusintaversio julkaistaan pian.

Koko kiertue näyttää tällä hetkellä tältä (lisää keikkoja vahvistetaan kaiken aikaa!):

2014-02-07 – Royal Oak, Michigan
2014-02-08 – Chicago, Illinois
2014-02-09 – Minneapolis, Minnesota
2014-02-13 – Atlanta, Georgia
2014-02-15 – Houston, Texas
2014-02-16 – Dallas, Texas
2014-02-18 – Denver, Colorado
2014-02-20 – San Francisco, California
2014-02-22 – Pomona, California

2014-03-18 – Krasnodar, Venäjä
2014-03-21 – Moskova, Venäjä
2014-03-23 – Pietari, Venäjä
2014-03-25 – Tallinna, Viro
2014-03-27 – Tallinna, Viro
2014-03-29 – Vilna, Liettua

2014-05-21 – Tel Aviv, Israel
2014-05-24 – Metal Summer Festival – Istanbul, Turkki
2014-07-26 – Magic Circle Festival – Helsinki, Suomi

2015-01-14 – Essen, Saksa
2015-01-16 – München, Saksa
2015-01-17 – Frankfurt, Saksa

Manowar myi kaksi Tallinnan-keikkaa loppuun hetkessä
Manowar Tallinnaan! Rock Cafe murskaksi 25.3.2014
Kings of Metal MMXIV/2014 -juhlalevy
Kingdom Come 2014 -näyte
Kings of Metal MMXIV -maailmankiertue 2014
Kings of Metal -kuvakilpailu: pääse osaksi MANOWAR-historiaa
Magic Circle Festival 2014: MANOWAR Suomeen 26.7.2014