Teräksen Loordi repi Espanjan ja Ranskan riekaleiksii

JOEY DEMAIO PARIS 2012

MANOWARin THE LORD OF STEEL -kiertue on käynnistynyt: bändi soitti neljä keikkaa Espanjassa ja yhden Ranskassa kiertueen ensimmäisen viikon aikana. Espanjassa keikkapaikat vaihtelivat paljon tuhannesta useampaan tuhanteen katsojaan ja sisähallista ison klubin kautta ulkoilmateltta-areenaan. Ranskassa Manowar taas soitti äärimmäisen pienellä, 700 katsojaa vetävällä klubilla: lavalla nähtiin vain kolme Manowarin teräksistä backline-kaappia, kaksi Joeylle ja yksi Karlille, ja eturivi oli hipaisun päässä lavasta, joka puolestaan oli noin puolen metrin korkuinen. Keikan aikana katosta tippui palasia.

Espanjan kaksi viimeistä keikkaa Barcelonassa ja Madridissa aiheuttivat myös suuren hämmingin, koska vain noin vuorokautta ennen Barcelonan keikkaa Manowar ilmoitti Facebookissa molempien keikkojen perumisesta viitaten ratkaisemattomiin teknisiin ongelmiin. Keikkapäivän aamuna lauantaina ongelmista oli kuitenkin päästy yli koko yön läpi jatkuneen taistelun tuloksena, ja lopulta keikat soitettiin.

Barcelonan settilista:

Manowar
Kill With Power
Call to Arms
Hail, Kill and Die!
Brothers of Metal
Mountains
Thor the Powerhead
Outlaw
Expendable
El Gringo
Sign of the Hammer
Hand of Doom
The Sons of Odin
Fighting the World
Blood of My Enemies
Kings of Metal
Hail & Kill
House of Death
Manowarriors
The Lord of Steel
Encore:
Warriors of the World United
Black Wind, Fire and Steel

Barcelonassa soitettujen kappaleiden lisäksi Manowar on soittanut Let the Gods Deciden Zaragosassa ja Touch the Skyn Pariisissa. Kiertue jatkuu perjantaina 19. päivä Hollannin Kerkradessa ja suuntaa sitten Saksan kautta Tsekkiin kolmelle keikalle, viikkoa myöhemmin Moskovaan ja lopulta marraskuun lopussa Yhdysvaltoihin.

Paljon kuvia, videoita, kommentteja, settilistoja ja muuta jännittävää löytyy foorumin viestiketjusta. Alla Fighting the World Pariisista.

The Lord of Steel -maailmankiertue 2012-2013