Return of the Warlord

Tarina

Return of the Warlordin musiikkivideo alkaa milläs muullakaan tavalla kuin Harley Davidsonin moottorin jyrinällä. Joey potkaisee teräksisen hevosensa. Herra DeMaio, videon ”sotapäällikkö”, ajaa moottoritiellä. Jostain kummallisesta syystä johtuen kohtauksen värit ovat kummalliset: koko kuva koostuu sinisen, oranssin ja violetin sävyistä. Ehkä se näytti jonkun mielestä hienolta videon tekemisen aikaan?

Tätä seuraa useat kohdat, joissa kuvataan Joeyn saappaita ja pyörän liekkimaalauksia. Heti perään tulee kohtaus, jossa konemestarit työskentelevät moottoripyörien parissa. Myöhemmin nähdään rahaa yhden pyörän penkillä, joka saattaa olla maksu teknikkojen työstä. Nyt on vuorossa kohta, jossa Eric nähdään lavalla kannustamassa yleisöä.

Moottoritie on valloitettu: neljä metallin kuningasta ajavat vieri vieressä moottoripyörillään. Jostain syystä vastaan tulevaa liikennettä ei kuitenkaan ole. Seuraavaksi Eric ajaa muiden bändin jäsenten ohi, ja Joey osoittaa kameraan varmana voitosta – tämä ei jää tähän.

Nyt palataan taas keikan pariin, jossa yltiömäinen yleisö nauttii esityksestä. Kohdassa ”Minulla on pyöräni, minulla on ystäväni” Eric näyttää käden heilautuksella ketä kappaleessa tarkoitettiin. Video palaa takaisin kuninkaisiin pyörien selässä: on iltahämärä ja he ajavat kaupunkin läpi. Yhtäkkiä he saapuvat poliisien tiesulkuun. Keskustelu alkaa, mutta Eric näyttää tylsistyneeltä. Kuninkaat lähtevät silmäänpistävästi ja jatkavat matkaansa.

Seuraavassa kohtauksessa nähdään neljä kaunokaista, joilla näyttää olevan konerikko. Neljä pelastajaamme pysähtyvät, mutta koska he eivät ole mekaanikkoja he ottavat tytöt kyytiinsä ja jatkavat juhlistamaan iltaa biljardin parissa. Neidot näyttävät kiitollisuutensa pelastamisestaan todella avomielisesti. Bändin jatkaessa matkaa pyörillään, Joey osoittaa jälleen kameraan ylpeän näköisenä.

Tätä seuraa tilanne keikkahallin edessä, jossa uskollinen fani esittelee Triumph of Steel –tatuointiaan kameralle. Bändi ajaa pyörillään yleisön läpi, joka tervehtii heitä yltiöpäisesti. Manowar jatkaa matkaansa ja ajaa lavalle, jossa Eric tervehtii faneja Sign of the Hammer –merkillä. Show voi alkaa. Heti perään alkaa Karlin soolo, jonka jälkeen kohdassa ”Me olemme täällä tänä iltana potkiaksemme perseillä” koko bändi näyttää nyrkkejään.

Nyt bändi singahtaa maiseman läpi, ja Joey osoittaa taas kerran kameraan, joskin käyttäen molempia käsiään samaan aikaan. Lavalla Karl nähdään juomassa shampanjaa hymy huulillaan muiden suihkuttaessa shampanjaa hänen päälleen. Joeyn annettua faneille kaiken tarvitun, seuraa hänen perinteinen oluen juonti. Bändi jatkaa ajoaan, ja Joey osoittaa viimeisen kerran kameraan sormellaan, joka vaihtuu nyrkin heristykseksi, johon video loppuu.

Tietämisen arvoista

Videon kuvaaminen oli todella hauskaa koko Manowarille. Todellista heavy metallia, harrikoita, naisia ja alkoholia – kaikki mitä kunnollinen hevari tarvitsee ollakseen iloinen. Video kuvattiin kesällä. Kadut olivat suljettuja niissä tapahtuneiden kohtausten aikana. Keikan aikana näytetty keikka oli Massolinissa Ohiossa, The Machine –nimisellä klubilla. Hell On Earth –videosarjan kolmannella osalla Joey mainitsee viikon täytyneen olla paras koko Karlin elämästä. Täysin ei kuitenkaan selviä mitä Joey sillä tarkoittaa, mutta tosiasiassa kyseessä oleva keikka oli Karlin ensimmäinen esiintyminen Manowarin riveissä ja ehkä hänet esiteltiin ensi kertaa metallin kuninkaiden elintavoille. Joeyn sanojen mukaan konerikosta kärsineet neidot oltiin valittu yleisöstä keikalta; tosin lukijan harkintakyvyn varaan jää uskoakko tätä.

Päällepäätteksi poliisien kanssa tapahtunut selkkaus tapahtui oikeasti. Manowar oli tehnyt järjestelyt palokunnan kanssa, mutta jättänyt poliisin ulos laskuista. Poliisi pysäytti heidät, jota seurasi pitkä keskustelu siitä, että oliko heillä lupaa kuvata videota vai ei. Eric oli ilmeisesti tylsistynyt tapahtuneesta, ja kameraryhmä päätti antaa kameran kuvata. Keikkaklubin edessä olleet fanit eivät olleet poliisin kanssa sattuneesta välikohtauksesta kovinkaan iloisia, mutta bändi ei välittänyt; jos he olisivat joutuneet vankilaan, se olisi ollut vielä parempi videon kannalta. Tilanne ei kuitenkaan äitynyt niin pahaksi.

Manowar – Return of the Warlord

Klikkaa tästä
(video ei saatavilla upotettuna Universal Music Groupin toimesta)