Päivä Wisseloord-studiolla Hollannissa 2012
Taas on raportin paikka, mutta tällä kertaa jostain aivan muualta kuin tavalliselta MANOWAR-keikalta, jos sellainen voi tavallinen koskaan edes olla. Olen tällä hetkellä Tanskan ilmatilassa lennolla Amsterdamista Tukholmaan, josta muutaman tunnin odotuksen jälkeen jatkan Helsinkiin. Nyt on tiistai 13. maaliskuuta 2012 – vuonna, jolloin maailmanloppu tulee ja Manowarin on sen takia julkaistava jo liian kauan odotettu levynsä.
Eilinen päivä oli yksi elämäni hienoimmista. Pääsin Amsterdamin lähellä sijaitsevalle legendaariselle Wisseloord-studiolle tapaamaan Joey DeMaioa ja kuuntelemaan uuden, kesällä julkaistavan Manowar-levyn kappaleiden raakaversioita. Tämä olkoon alkupuhe ja tiedonanto seuraavista luultavasti sekavista kappaleista, jotka tulevat sisältämään tiedonmurusia satojen miljoonien arvoisesta studiosta, musiikista, Manowarista ja ukkosen merkitelmästä. Tekniset yksityiskohdat voivat oikeasti olla jotain aivan muuta kuin tulen tässä esittämään, sillä kaikki studion laitteisiin liittyneet asiat painuivat mieleeni hyvin abstraktilla tasolla, jota en välttämättä osaa eritellä yhtään sen enempää tai edes tiedä, mitä jokin tietty asia käytännössä tarkoittaa. Älä kuitenkaan vedä hernettä nenuun sen takia.
Tämän raportin lukee varmasti moni muukin kuin Manowar Finlandin vakisoturit ja minun henkilökohtaiset ystäväni, joten on varmasti hyvä todeta, että minulla on ollut jo pitkän aikaa suunnaton kunnia toimia erilaisten asioiden parissa suoraan bändin ja levy-yhtiön kanssa. Yksinkertaisesti ilmaistuna olen Manowarin ja Magic Circle Musicin virallinen Suomen-edustaja ja toimin samalla yhteensä yli 20 eri maasta koostuvan edustajajoukon, The Circlen, päämiehenä.
Sain kutsun Wisseloord-studiovierailulle vain viikkoa ennen H-hetkeä. Meinasin räjähtää – yksiselitteisesti. Olin aivan liian kauan ollut näreissäni levy-yhtiön ja Manowarin toiminnasta, mm. täydellisen hiljaisuuden lokakuuksi luvatusta kappaleesta suhteen, ja raivonnut lukuisia kertoja telekonfereissamme siitä, että näin asioita ei voi hoitaa ja muutoksia pitäisi tehdä. Kukaan ei tiennyt levystä yhtään mitään, ei yhtään mitään, ja sitten sain kutsun studiolle. Räjähdys. Sitten olikin sunnuntai, lähdin aamulla liikkeelle Tampereelta Helsinkiin bussilla, lensin Frankfurtiin, jossa kävin kaupungilla odottamassa jatkolentoa, ja lopulta saavuin Amsterdamiin yömyöhään, jolloin oli kuitenkin vielä pakko päästä nettiin tutkailemaan ja juomaan muutamat herkkuoluet paikallisessa kapakassa. Maanantaina lähdin puolen päivän aikaan junalla Amsterdamista 40 kilometrin päähän Hilversumin kylään, jossa studio sijaitsee.
Saavuin paikalle hieman etuajassa, paljon ennen muita, ja minut päästettiin sisään odottamaan tilaisuuden alkua. Tutkin tiluksia ja odottelin muiden saapumista. Paikalle tuli lopulta Manowar-faniedustus yhdeksästä eri maasta – Suomesta, Pohjois-Irlannista, Ranskasta, Turkista, Italiasta, Espanjasta, Saksasta, Venäjältä ja Tanskasta – ja toimittajat Ruotsista, Saksasta ja Englannista. Tilaisuus alkoi Wisseloordin studion toisessa äänityshuoneessa, jossa koko kansa istui tuoleilla ja Joey aloitti esittelemällä itsensä, kertomalla päivästä, studiosta ja Manowarin uuden levyn tilanteesta. Hän esitteli myös studion omistajat ylimiksaaja Ronald Prentin ja johtaja Paul Reynoldsin, jotka puolestaan kertoivat tarkemmin Wisseloordista.
Ronald kertoi ostaneensa studion puolitoista vuotta sitten ja aloittaneensa järkyttävän suuren kunnostuksen ja remontin, koska studio oli huonossa kunnossa ja kaipasi muutoksia. Omistajat olivat päättäneet, että vaikka kaikki muut sulkevat studioita ja myyvät kalliita laitteitaan, he haluavat palata juurille ja luoda uudestaan sellaisen studion, jonne kaikki muusikot haluvat tulla työskentelemään. Miljoonia maksanut studio piti kuitenkin saada uuteen uskoon viimeisen kymmenen vuoden hiljaisemman ajanjakson jälkeen; 80-luvun alussa avatun studion suosion huippuvuodet olivat 80- ja 90-luvuilla. Wisseloordissa oli alkujaan neljä eri ”studiota”, jotka koostuivat miksaus-/kontrollihuoneista ja vieressä olevista, lasin toisella puolella nähtävistä äänitystiloista. Näistä neljästä studiosta säästettiin ensimmäinen ja toinen – arvostetuimmat pääpaikat -, kolmas muutettiin kahdeksi masterointihuoneeksi ja neljännestä tehtiin rakennusmiesten sosiaalitila, jolle keksitään jotain käyttöä myöhemmin. Säilytettyjen studioiden ja samalla koko rakennuskompleksin suurin ongelma oli huono äänieristys, jonka seurauksena toisessa äänityshuoneessa soitetut rummuniskut kuuluivat toiseen. Rakennusteknisin perustein oli kaksi mahdollisuutta: valinta piti tehdä nopean remontin ja 60 prosentin onnistumismahdollisuuden ja 100 % mutta puolentoista vuoden remontin väliltä. Ronald valitsi jälkimmäisen, jonka seurauksena studion seinät vaihdettiin ja se killui ilmassa nosturien varassa monta kuukautta, koska perustukset tehtiin alusta asti uudestaan. Seinät ja perustukset tehtiin jollain uudella tekniikalla, jossa on vesi- ja hiekkakerroksia, jotka eristävät äänen täydellisesti. Valittu remontointikeino maksoi myös muutamia miljoonia euroja enemmän, mutta Ronald ja Paul olivat päättäneet tehdä studiostaan maailman parhaan. Rakennuksiin tehtyjen muutosten lisäksi studiolle hankittiin täysin uudet laitteet nykypäivän standardeja ajatellen; Ronald kertoi, että nykypäivän artistien tullessa studioon he kummastelevat kaikkia satoja tuhansia maksaneita fyysisiä laitteita, joiden työn he ovat itse tottuneet hoitamaan tietokoneohjelmilla. Tästä syystä kaikki studion laitteet ovat huippulaatunsa lisäksi myös sillä tavalla erityislaatuisia, että ne toimivat täydellisesti yhteen musiikkiohjelmien kuten ProToolsin kanssa, jolloin kuka tahansa studion asiakas pystyy tekemään käytännössä mitä tahansa – ainoastaan monin verroin enemmän kuin missään muualla. Äänittävä taho voi tehdä päätöksen analogisen ja digitaalisen välillä, formaatteja voidaan vaihtaa lennossa, ja kaikkia miksauspöytien kanavia voidaan käyttää joko käsin tai viedä suoraan tietokoneohjelmiin.
Esittelykierroksella tutkimme molemmat äänitystilat ja miksaus- ja masterointihuoneet. Ensimmäisen studion äänityshuoneen alkuperäisiin pohjapiirustuksiin oli tehty muutamnia muutoksia ja mm. lisätty ikkunat yhdelle seinälle, mutta kuitenkin niin, että ne voidaan peittää ja saada tavallisen seinän akustinen pinta käyttöön. Toisen studion miksaushuoneessa oli Ronaldin itsensä suunnittelema 225-kanavainen digitaalinen miksauspöytä, joka osaa automaattisesti tehdä stereoraidoista surround-versiot taustalla ilman minkäänlaista lisätyötä. Esimerkiksi Gods of Warin surround-versio tuli käytännössä ilmaiseksi samalla kun mestari paneutui stereoraidan miksaukseen. Huoneessa oli myös ainoana maailmassa suora, välitön valmius 2.1, 5.1, 7.1, 10.1 ja 13.1-kaiutinjärjestelmille – muilla studioilla on kuulemma mahdollisuus laajentaa tulevaisuudessa, jos niin päätetään, mutta välitön valmius puuttuu. Masterointihuoneessa puolestaan oli 5.1-kaiutinkonfiguraatio, jonka laitteiston hinta oli 750 000 dollaria; kaiuttimet, kahdeksan vahvistinta ja 100 000 dollarin arvosta kaapeleita. Huoneen pöytä oli ainoa kappale maailmassa ja suunniteltu vain ja ainoastaan kyseisen huoneen akustiikalle Saksassa. Wisseloordin ylimasteroija – tai Mrs. Mastering Mistress, kuten Joey häntä kutsui – Darcy Proper antoi meille näytteitä masteroijan työstä ja merkityksestä musiikinvalmistusprosessissa. Hän kytki puhtaisiin ääniraitoihin erilaisia efektejä, korostukia, muunnoksia ja sävyjä päälle ja vaihteli niitä reaaliajassa kappaleen soidessa, jotta saimme käsityksen masteroijan työstä. Pääsimme myös kuuntelemaan Gods of Warin surround-versiota hänen masterointihuoneensa äänentoistolaitteiston läpi – se kuulosti, tuota, käsittämättömältä. Istuin hänen tuolillaan ja kuuntelin silmät kiinni aivan jossain toisessa ulottuvuudessa leijuen.
Studiokierroksen jälkeen otimme yhteiskuvia Saksasta paikalle tilatun valokuvaajan ohjaamana ja pidimme lyhyen tauon, jonka aikana napostelimme valtavan herkkutarjonnan anteja ja vahvistauduimme päivän kohokohtaan – uusien Manowar-kappaleiden kuuntelemiseen. Odotus tuntui pitkältä, mutta lopulta Joey ohjasi koko porukan Ronaldin miksaushuoneeseen ja selvitti vielä kappaleiden ja levyn tilanteen samalla kehuessaan studion omistajien uskomatonta työtä. Joey myös kertoi vitsikkäästi, että Ronald pilasi hänen elämänsä kymmenen vuotta sitten, jolloin Ronald miksasi ensimmäisen Manowar-albuminsa, Warriors of the Worldin, ja Joey tutustui hänen laitteisiinsa. Sen jälkeen Joey on yrittänyt tavoitella Ronaldin omistautumista ja vienyt oman perfektionisminsa vieläkin pidemmälle tutustuessaan uusiin laitteisiin ja tekniikoihin. Ronald ja Darcy vastasivat Warriors of the Worldin ja Gods of Warin miksauksista ja masteroinneista ja tekevät ne myös uudelle Manowar-levylle. Levy äänitetään kokonaan Manowarin omalla studiolla New Yorkissa, josta Joey on suorassa yhteydessä Ronaldiin, joka antaa mielipiteensä ja kommentoi kappaleita. Joey sanoi, että hänellä on tismalleen samanlaiset kaiuttimet kuin Ronaldin miksaushuoneessa, jotta he voivat kuunnella eri puolella valtamerta tismalleen samoja asioita ja olla yhteisymmärryksessä kuulemastaan.
Joey oli valinnut neljä kappaletta tai pikemminkin kappaleenraakiletta, näytettä, soitettavaksi stereona superkaiuttimien läpi. Kaikki neljä kappaletta olivat täyttä, perinteistä, kitarapainotteista heavy metallia. Ne olivat nopea- ja keskitempoisia, mutta eivät kuitenkaan yhtä nopeita kuin Manowarin kaikista nopeimmat paukutukset. Kitara ja riffit olivat todella vahvasti esillä kappaleissa, joista ensimmäisen työstönimi oli Annihilation – kitaran ja basson sota, jonka tarkoituksena oli tuhota kaikkeus ja kaikki. Annihilation alkoi Karlin tappavalla, hieman Loki God of Firen tyylisellä poraussahausriffillä, johon Joey vastasi bassollaan. Riffittelyä jatkui koko kappaleen ajan kertosäekohtia lukuun ottamatta. Kertosäettä tai muitakaan sanoja ei kuitenkaan kuultu, koska Annihilationista puuttui laulu kokonaan. Syvimmälle mieleen kappaleesta kuitenkin nimenomaan porautui riffittely, todella hyvin Lokilla kuvattu, jota jatkui koko kappaleen ajan. Joeyn basso ei ollut erityisen kovalla, ja kappaleen kuuntelemisen jälkeen herra sanoikin, että jos se päätyy levylle, niin hänen pitää äänittää bassonsa aivan kokonaan uudestaan. Toisen kappaleen Joey pani soimaan ”tässä olen taas hieman yli-innostunut basson kanssa” -saatesanoilla, jotka kyllä pitivät paikkansa. Black Riff -niminen höykytys toi Joeyn basson erittäin hyvin esille ja kitarat jäivät jalkoihin. Myöskään tässä kappaleessa ei ollut laulua mukana. Tempo oli hieman keskivauhtia nopeampi, mutta kertosäkeissä rauhallisempi. Kertosäkeessä ja sitä edeltäneessä bridgessä oli ns. sointukohtia, jossa kitara ja basso pamauttivat yhden äänen soimaan muutaman sekunnin ajaksi ennen seuraavaa vaihdosta, jonka aikana Ericin ääni varmasti taikoisi jotain mieletöntä. Kertosäkeen sointukulku ja koko asetelma bridgeineen päivineen toi heti mieleen God or Manin upean My protection, I give to those in need -menon. Tässä oli sitä jotain, ja todella paljon.
Kaksi viimeistä kappaletta sisälsivät myös laulut ja olivat siten ”valmiita”, vaikka tietysti vielä Joeyn mielestä raakileita ja muutoksia kaipaavia. Kolmannen soittamansa kappaleen Joey oli kirjoittanut ja säveltänyt The Expendables 2 -elokuvan ohjaajaa varten. Joey on Manowarin asioiden tohtoroinnin lisäksi vahvasti mukana musiikkibisneksessä ja matkustaa alati Euroopassa laatimassa erilaisia yhteistyösopimuksia ja -kuvioita ja esimerkiksi yrittää saada Bulgarian suurimman elokuvaketjun ottamaan käyttöönsä Galaxy Studiosin omistajan kehittämän uuden 3D-äänitekniikan, jollaista ei ole vielä kaupallisesti käytössä missään koko maailmassa. Joeylla on päämääränä saada uusi kappale, Expendable, uuteen toimintaelokuvaan jollain tavalla. Kappale alkoi Call To Armsin ja God or Manin alkuja yhdistävällä paukkeella ja lähti liikkeelle nopeasti. Kitara oli todella vahvasti esillä ja säesti erinomaisesti kertosäkeessä Ericin I’m Expendable -huutoja, jotka saivat kädet kananlihalle. Viimeinen kappale oli keskitempoinen ja jylhä El Gringo, jonka kertosäkeessä Eric revitteli todella räväkästi.
Kaiken kaikkiaan yhteenvetona näistä neljästä näytekappaleesta pitää sanoa, että niiden soundi oli järisyttävän hyvä, vielä jollain pervolla tavalla Battle Hymnsin uudelleenlämmittelyäkin parempi, ja Eric oli aivan uskomattomassa kunnossa. Kultakurkun ääni oli rosoisempi ja suussa olevan syljen ja sanojen artikuloinnin kuuli selvästi. Eric myös lauloi ehkä jollain tavalla hieman matalammalta kuin yleensä tai äänen sävy oli ainakin paljon, paljon tummempi kuin mihin on totuttu. Se antoi todella varman, uskoa ja tietoutta puhkuvan kuvan ja ”minä tulen nyt ja tuhoan kaiken, sanoi kuka mitä tahansa” -tunnelman. Nämä äänitykset on tehty hampaat irvessä ja silmät kiinni täysillä eläytyen. Yleisesti kappaleet olivat – kuten jo aiemmin tiivistin – kitarapainotteista, perinteistä murhaavaa ja raskasta heavy metallia. Manowarin aiemmasta tuotannosta tuli kuuntelun aikana kaiken aikaa mieleen Warriors of the World -levyn kolme viimeistä kappaletta, Loki God of Fire ja Thunder In the Sky -EP:ltä nimikkoraidan lisäksi Let the Gods Decide ja God or Man. Aiemmat levyt tai kappaleet eivät itse asiassa käyneet kertaakaan mielessäni, mutta ehkä nyt jälkikäteen asiaa tuumatessa voisin yhdistää Return of the Warlordin raivokkuuden vielä muiden lisäksi.
Minulle jäi kappaleista erittäin hyvä tunnelma ja todella suuret odotukset tulevasta levystä. En malta odottaa Expendablen ja El Gringon levyversioiden tuuttaamista hirvittävällä äänenvoimakkuudella – saati keikkatilannetta, jolloin uskon järjen lähtevän. Joey kuitenkin alleviivasi sitä seikkaa, että on täysin mahdollista, että yksikään soitetuista kappaleista ei lopulta päädy levylle. Mutta jos muu materiaali on yhtään näiden kuultujen kappaleiden tapaista, niin uudesta MANOWAR-levystä tulee myyntimenestys ja bändin on pakko lähteä pitkästä aikaa ihan oikealle kiertueelle. Se on aivan varmaa.
Tiistaina matkasin takaisin Tampereelle lentäen Amsterdamista ensin Tukholmaan ja sieltä Helsinkiin, josta jatkoin matkaa bussilla. Koko matka oli aivan uskomaton ja unohtumaton, taas kerran, enkä olisi jättänyt sitä väliin yhtään mistään hinnasta. Manowar tarjosi fanilleen taas jotain sellaista, jota sanat eivät vain yksinkertaisesti riitä kuvaamaan. Joeyn viimeinen temppu ja yllätys oli kuitenkin se, kun Amsterdamin lentokentällä avattuani läppärin langattomalla verkolla varustellussa kahvilassa huomasin minun ja Joeyn kuvan Manowarin virallisella Facebook-sivulla, jossa se näkyy sadoille tuhansille henkilöille. Pienen kikan teki terästohtori.
Tällä hetkellä odotus ja jännitys on todella suuri. En jaksa odottaa tulevia levyyn liittyviä tilaisuuksia ja lopullista julkaisua kesällä.
Lentokentillä, lentokoneissa, baareissa, kahviloissa ja lopulta bussissa Amsterdam-Tukholma-Helsinki-Tampere -välillä 13.03.2012,
Metalliveljenne Pietari Heino