I Believe

Tarina

I Believe –musiikkivideosta ei ole paljoa sanottavaa. On kuitenkin mainittava sen olevan paras Manowar-musiikkivideo teknsieltä kannalta tarkasteltuna. Videossa ei tapahdu paljoa, mutta kappale puhuu puolestaan.

Musiikin alkaessa soida neljä kuningasta marssii lavalle, jota seuraa kuvaa faneista nauttimasta keikasta ja eri bändin jäsenistä. Joey työskentelee taidokkaasti bassonsa kanssa Karlin tehden samaa kitaransa kanssa. Scott puolestaan soittaa taas kerran rumpujaan paljain käsin ja näyttää saavan mielihyvää siitä.

I Believen värit ovat hämärät. Ei mustaa ja valkoista, kuten joissain aiemmissa Manowar-videoissa, mutta valaistusta on vain vähän, jonka takia esim. kasvoista voi nähdä vain osia. Valaistus todellakin kasvattaa tunnelmaa. ”Viestin kanssa kaikille, jotka kuulevat” –kohdassa Eric osoittaa edessään seisovaa yleisöä ja hänen laulaessa ”Uskon puolustajista” kamera kääntyy Scottiin. Scottin rumpusetin takana näkyy jonkinlainen risti. Hän nostaa kätensä Manowar-merkkiin, jota seuraa heti lähikuva Ericistä tervehtimässä faneja samalla merkillä.

Kertosäkeen kohdalla Joey osoittaa kameraan fanien heiluttaessa käsiään musiikin tahdissa. Kohdassa ”Sydämen heikkoudelle” Eric lyö energisesti rintaansa. Eric esittelee molempien tovereidensa soittimia yleisölle, ja Joey repii ammattimaisesti kielen bassostaan. Tätä seuraa näkymä Joeysta tervehtimässä yleisöä merkillä – ja yleisö vastaa. Herra DeMaio näyttää bassoaan kuin asetta ja on valmiina taistelemaan todellisen metallin puolesta. Videon lopussa Karl ja Joey pitelevät soittimaan ristin muodossa.

I Believe –musiikkivideo kuvattiin Zlinin kaupungissa, Tsekeissä. Maassa, joka on Scottin mukaan upeiden naisten, oluen ja eräiden maailman hulluimpien heavy metal –fanien koti. Mutta niinhän olemme kuulleet Manowarin ilmoittavan hyvin monessa muussakin maassa. Videolla näkyvät fanit ovat oikeita ja he olivat oikeasti konsertissa.

Tietämisen arvoista

Joeylle I Believe on maailmanlaajuinen hymni johonkin tiettyyn kunnioittavasti uskomisen vuoksi. Videon laatu kertoo sen olevan paras Manowar-video. Jojo Tilmmanin luoma valaistus on esimerkillinen. Video julkaistiin lyhyen aikaa Warriors of the World Unitedin videon jälkeen. Karlin mukaan on eri asia tehdä konseptivideo kuin kuvata livevideo. I Believe –musiikkivideo on kunnianosoitus faneille.

Videon jälkituotanto tehtiin Barrandow Studiosilla Prahassa, joka on yksi suurimmista studioista Euroopassa. Videon tekemisessä käytettiin uutta Pogle-nimistä värisysteemiä, joka paransi sen värejä. Videon jälkituotannosta vastannut Klaus oli työskennellyt aiemmin elokuvien kuten Blade 2 ja Knights Tale parissa ja hän teki hyvää työtä myös I Believen kanssa.

Manowar – I Believe