Ilta Pakkahuoneen tiilimurskaamossa 2013!

Aivan yllättäen alkoi Manowar Finlandin foorumille tippua tietoa mahdollisesta Suomen keikasta The Lord of Steel -kiertueen kakkoslegillä ja hyvin nopeasti tämän jälkeen räjähti: Manowar Suomeen kolmelle keikalle! 

Armoton hypetys alkoi saman tien. Lähinnä kysymys oli siitä kuinka monta kertaa kovempaa, äänekkäämpää ja täydellisempää meininki olisi verrattuna parhaaseen keikkaan tähän asti. Riemua ja ylpeyttä lisäsi vielä se, että nyt Maukka soittaisi myös vanhassa kotikaupungissani Tampereella.
Sain kunnian toimia lippujenhankintavastaavana ja tietenkin olin tilanteen tasalla. Sekunnilleen kello yhdeksän aloin luukuttamaan sekä puhelimitse, että netitse Tiketin suuntaan vakaana aikomuksenani olla tuon suuren luottamuksen arvoinen. Itse Odin oli minulle suosiollinen, sillä hyvin pian taisteluni palkittiin. Siinä mustan metallitaivaan alla, mahtavan jyrinän säestämänä kohotin nyrkkini ylös kohti Valhallaa, nyrkin jossa puristin avaimia itse Metallikuninkaiden halliin. Time to face the Lord of Steel!

Varustautumista parhaimman varalle

Seuraavat kuukaudet kuluivat valmistautuessa suureen taisteluun. Manowar soi taukoamatta öin ja päivin, kotona ja autossa. Lord of Steelin molempien versioiden jokainen nyanssi tuli tutuksi ja volyymia ruuvattiin koko ajan isommalle, kunnes saavutettiin se ainoa oikea taso: as loud as it can be!
Pitkän odotuksen jälkeen ja kuitenkin yhtäkkiä havahduin siihen tosiasiaan, että se päivä oli koittanut, kun Joeyn, Ericin, Karlin ja Donnien jalat koskettaisivat Tampereen kaupungin maaperää.
Manowar Finlandin paita päälle ja marssisuunta kohti Pakkahuonetta. Noin satametrinen jono halkaisi Tullikamarin aukion L:n muotoisena ja kohteliain Hail-tervehdyksin asetuimme paikoillemme sen hännille. Paremmin varustautuneet taistelutoverit ojensivat juomaleilinsä käyttöömme ja tämän hienon veljellisen eleen rohkaisemina annoimme äänemme kaikua tummenneessa Tampereen illassa: Brothers I am calling from the valley of the kings…!
Olin varautunut kaikenlaisiin ongelmiin jonotuksen, narikan ja baarin suhteen, mutta tällaista ei suuremmin sisään tullessa ilmennyt. Ne asiat odottivat vasta keikan jälkeen. Selvää oli kuitenkin ollut jo pitkään, että eturivihommat eivät olleet tänä iltana meitä varten. Emme todellakaan olleet paikalla ensimmäisten joukossa ja eturintaman täyttivät jo sankat pohjoisen soturijoukot.

D.A.S. bassomuuri

Seuraava varsinainen muistikuvani on lause: Ladies and gentlemen, from the United States of America, all hail Manowar! Ja sitten sitä jytisevää, rakennuksen perustuksia vavisuttavaa bassomuuria alkoi tulla suoraan silmien väliin. Manowar tuuttasi myös kaikki muut ihmiskorvalla havaittavat ääniaallot ilmaan ja paljon mainostettu D.A.S. Audio pysyi messissä toistaen kirkkaasti ja ennen kaikkea kovaa sekä matalalta että korkealta. Tämä oli toinen kerta, kun minulle suotiin kunnia olla todistamassa todellisen metallin riemujuhlaa. Veteraanin ylpeydellä toivotin omalta osaltani Manowarin tervetulleeksi ja lausuin mielessäni kiitoksen sodan jumalille, samalla kun jättiläismäinen metallivasara takoi Pakkahuoneen vanhoja tiiliä ja laastia murskaksi.
Keikka oli tunnelmaltaan hyvinkin aaltoileva ja varsinaiset huippuhetket koettiin alussa ja lopussa. Call to Arms on yksi suosikeistani ja tuntuu niin sanoinkuvaamattoman hyvälle vastata: Yeah!, kun itse Eric Adams siinä samassa tilassa parinkymmenen metrin päästä kysyy: Are you ready to fight!?
Ristiriitaista vastaanottoa saanut Hail, Kill and Die toimii minulle hyvin ja olen muutenkin julistamassa sitä tulevaisuuden Manowar-klassikoksi, mutta tämän jälkeen meininki vähän lässähti ja homma meni omien suosikkien odotteluksi. Pieniä palkintoja tippui siellä täällä, mutta keikan keskiosuus sisälsi kuitenkin paljon sellaista, minkä olisin voinut suuremmitta tuskitta korvata muilla mestariteoksilla, kuten esimerkiksi Ride the Dragonilla, Defenderillä, Fighting the Worldillä ja Sleipnirillä. Kun lisään listaan vielä varsinaisen ykkösbiisini Number 1:en, onkin koossa sellainen setti, jota en tule milloinkaan kuulemaan.
Seuraavaksi havahduin todellisuuteen Kings of Metallin jyrähtäessä käyntiin. Siinä on sitten varmaankin maailman paras mukanahoilausbiisi ja voin sanoa, että todellakin hoilattiin. Tämän jälkeen hailattiin Hail and Killin tahtiin ja tässä vaiheessa oltiinkin taas aivan täydessä taisteluiskussa. On kyllä niin loistava biisi tuo Hail, ettei mikään ihme, että fanit ovat nostaneet sen Manowarin ykkösbiisiksi, lippulaivaksi, joka iskeytyy vihollismantereen rantaan kantaen mukanaan kymmentuhatpäistä soturijoukkoa valmiina levittämään teräksen ilosanomaa ja työntämään poserit mereen.
Maininnan arvoisia hetkiä olivat myös Warriors of the World, joka sekin lukeutuu yhdeksi bändin kirkkaimmista helmistä sekä Manowarriorsin aikana sattunut välikohtaus, jonka vuoksi Joey keskeytti biisin ja ripitti järjestyshenkilöstöä oikein viimeisen päälle.
Yhteenvetona saadaan sanoa, että keikka oli hyvä, bändi oli vedossa, saundit loistavat ja juuri sopivasti mitoitetut Pakkahuoneen tilaan, lippujen hinta oli törkeä ja se kannatti maksaa.
Vaikka tällä kertaa lavalla ei nähtykään niukkapukeisia naisia, moottoripyöriä tai miekkojen kanssa heiluvia barbaareja pyroista ja pommeista puhumattakaan oli erikoistehostekiintiökin ihan tarpeeksi täynnä, sen jälkeen kun Joey oli kiroillut suomeksi.

ALL HAIL THE KINGS OF METAL!!!

-Kalle Hanhisuo