Metallin kuninkaat huippuiskussa! – Magic Circle Festival 2014

Vuosikymmeniin kovimmasta helteestä nauttiva pääkaupunkimme Helsinki oli saanut kunnian toimia näyttämönä Manowarin omalle tapahtumalle Magic Circle Festivaalille. Ristiriitaisen vastaanoton saanut kokonaisuus jää omaan arvoonsa raportissani ja keskityn vain olennaiseen eli konserttipäivään.

Festivaalialue siinsi silmissä ja jo kaupungin halki kulkiessamme oli monikansallisia Manosotureita näkynyt katukuvassa ilahduttavan paljon. Portilta avautui näkymä kohti lavaa, joka oli odotuksiin nähden pienehkön näköinen. Oikean käden puolella oli alue alkoholinmyynnille ja vasemmalla ruokapisteitä ja helteiseen keliin erittäin tärkeä vesipiste. Kaikki tarpeellinen hyvää konserttia varten siis löytyi.

Lämmittelijöistä ehdin näkemään vain Teräsbetonin, jota on pakko erikseen kehua. Loistava esitys sai yleisön äänekkäästi mukaan ja kirjoittaja on valmis nimeämään Jarkko Aholan maamme parhaaksi Heavy-laulajaksi. Kappaleista suurimmat huudot yleisöstä kirvoittivat eeppinen Metallisydän ja radiohitti Taivas lyö tulta.

Roudaustauon aikana siirryin eturiviin ja juttelin siinä metalliveljien kanssa, jotka olivat saapuneet paikalle eri puolilta maailmaa. Ainakin Australia,Usa,Sveitsi,Bulgaria,Viro ja Venäjä olivat edustettuina jo eturivissä.

Odotus kesti loppujen lopuksi yllättävän lyhyen ajan ja koko ajan yleisöä pakkautui lisää ja lisää
kohti lavaa. Kuulemieni arvioiden perusteella paikalla oli jopa 5000 henkeä.

Vanhasta kokemuksesta osasin odottaa alkusignaalia ja kun Orson Wellesin komeasti lausumat sanat ”Ladies and gentlemen, from the United States of America, all hail Manowar” alkoi ihmismassa elää voimakkasti mukana. Samalla käynnistyi konsertit avaava nimikkokappale Manowar, joka nosti tunnelman heti kattoonsa.

Varsinainen ilotulitus alkoi seuraavasta kappaleesta kun Blood of my enemiesin kertosäe huudettiin kohti hiljalleen tummuvaa taivasta

”Strong wind-magic mist
To Asgard the Valkries fly
High overhead-they carry the dead
Where blood of my enemies lies.”

Ja kun heti perään oli vuorossa nostalginen Sign of the hammer, jonka bassokuvio on punottu selkärankaan tatuoinnin kaltaisella pysyvyydellä, oli tunnelma katossa. Bändi soitti erinomaisesti ja varsinkin Eric Adams ja Donnie Hamzik tuntuivat hymyilevän kilpaa auringon kanssa.

Koko illan teemaan hyvin sopiva Brothers of metal soi seuraavaksi ja kyseinen kappale kuvaa erinomaisella tavalla bändin fanien keskuudessa elävää poikkeuksellista yhteisöllisyyttä ja veljeyttä, jota tuntikausien keskustelut monikansallisten fanien kanssa vain vahvistivat.

Setin ainoa uudemman tuotannon kappale Lord of steel oli illan heikoin esitys ja eturivikin veti siinä ikään kuin happea. Rauhallinen ja hyvin mukana laulettava Dawn of battle palautti illan uomiinsa ja sen jälkeen koettiinkin jotain poikkeuksellista.

Isoilta screeneiltä näytettiin videota, jossa isoisä kertoo pojallensa tarinan, joka tunnetaan myös Manowarin kappaleesta The Warriors Prayer. Kun kappale eteni kohtaan, jossa luetaan soturin rukous oli se rytmitetty niin, että jokaisen alla nähtävän pilkun kohdalla yleisö toisti esiluetun kohdan.
Gods of war, I call you, my sword is by my side.
I seek a life of honor, free from all false pride
I will crack the whip, with a bold mighty hail
Cover me with death, if I should ever fail
Glory, Majesty, Unity, Hail, Hail,Hail

Viisi tuhatta ääntä toistamassa näitä maagisia sanoja oli sanoinkuvaamaton elämys. Sanoissa oli voimaa ja ne upposivat kuin keihäs selkärankaan. GLORY,MAJESTY,UNITY;HAIL;HAIL;HAIL!

Viimeisten säkeiden soturin rukouksesta vielä leijuessa yleisön keskuudessa aloitettiin jo voimalla seuraavaa ryntäystä, jossa ensin pamahti ilmoille Blood of the Kings, jota seurasi pitkään odottamani aliarvostettu Kingdom come, jota laulettiin ainakin kirjoittaneen suulla erityisellä antaumuksella.

Ja kun näiden kahden perään tuli ehkä suurin kaikista metalliballadeista Heart of Steel oli ilmassa rakkaudensekaisia suuria tunteita, kun vellova ihmismassa laukoi tuttuakin tutumpaa kertosäettä

Stand and fight
Live by your heart
Always one more try
I’m not afraid to die
Stand and fight
Say what you feel
Born with a heart of steel

Huikean intensiivisen jakson jälkeen oli sen pakollisen pahan aika. Joey DeMaio tuli yksin lavalle ja aloitti bassosoolonsa, joka perinteisesti venyi ja venyi. Itse en ole soolojen ystävä, mutta soolon päättänyt Sting of the Bumblebee kelpasi jo itsellenikin.

Yhtyeen ehkä kovimman albumin, vuonna 1988 julkaistun Kings of Metalin läpisoittaminen jatkui soolon jälkeen edelleen todella nopealle kuulostavan Wheels of Firen kiihdyttäessä tukanheilutusta. Eric Adamsin ääni oli loistavassa vireessä ja illan yksi kohokohdista olikin fanien kestosuosikki Hail and Kill, joka kuultiin seuraavaksi.

Brothers I am calling from the valley of the kings
with nothing to atone
A dark march lies ahead, together we will ride like
thunder from the sky
May your sword stay wet like a young girl in her
pride, Hold your hammers high

Kuin hurmiossa takoivat nyrkit ilmaa ja sitten se lähti Hail, Hail, Hail and Kill, Hail and Kill, Hail, Hail, Hail and Kill, Hail and Kill ja yleisön ääni oli kuin valtameri, joka hyökyi joka puolella ympärillä peittäen kaiken orgastiseen hurmioon.

Hail and Killiä seurasi vahva Kings of metal, jonka jälkeen oli jälleen Joey DeMaion vuoro astella lavalle. Perinteinen osin kliseinen puhe käsitteli tuttuja aihioita siitä kuinka juodaan ja nussitaan ja sama jatkui kielen vaihtuessa Suomeksi. Jotain hauskaa siinä on kun synkkäilmeinen DeMaio kulkee korpinmustassa tukassaan intensiivisesti katsoen ja kertoo ymmärrettävällä suomenkielellä lyhyttä tarinaa ja höystää sitä kirosanoilla, joista miehen oma suosikki on ”JUMALLAUTA”…

Toinen yhteisöllisyyttä korostava kappale Warriors of the World soi upeasti ja yleisö lauloi mukana villisti. Yksi omista suosikeistani päätti illan yhtyeen osalta, kun nopealla basson ja kitaran yhteiskululla starttaava Blackwind,Fire and Steel räjäytti yleisön vielä kertaalleen.

Full moon light is calling me
My kigndom lies within
The mystic soul and lions heart
Brought by the talisman
The ecstasy of battle takes me
Where the falcons fly
Immortal youth was granted me
I will never die

Yhtye poistui lavalta ja kaiuttimista alkoi soida perinteinen outro The Crown and the Ring, joka laulettiin viimeiseen sanaan asti kuin viimeiseksi sotahuudoksi. Kaikki mitä keuhkoista ja äänestä oli jäljellä saateltiin hikisinä ja onnellisina jo hämärtyneeseen Suvilahden iltaan.

High and mighty alone we are kings
Whirlwinds of fire we ride
Providence brought us the crown and the ring
Covered with blood and our pride

Mahtava konsertti päättyi tunnevyöryyn. Suosikkiyhtyeeni oli tehnyt sen taas. Täydellinen täyden
kympin konsertti, jossa biisivalinnat osuivat ytimeen.

Metalliveljiä ikimuistoisesta konsertista kiittäen
Vesa Suonsyrjä